Hävittiin ensimmäinen erä Kouvolan yöpäivystyksen puolustamisessa. Olen syvästi pettynyt. Valtio kohtelee nyt Kouvolaa samalla tavalla kuin Kouvola kohtelee kyliään. Ja se on molemmilta väärin.
Ukko Bamberg
Kirjoituksia arkielämästä ja yhteiskunnasta.
tiistai 7. toukokuuta 2024
Faktat puhuvat Kouvolan yöpäivystyksen puolesta
keskiviikko 15. marraskuuta 2023
Kukaan ei ole valmis luopumaan mistään
Julkisesta keskustelusta tulee vaikutelma, että valtio ei saa leikata keneltäkään, ei mistään, eikä milloinkaan. Säästäminen ja leikkaukset ovat pahinta politiikkaa, mitä ajatella saattaa.
Valtio ei saisi myöskään velkaantua, eikä sen korkokulut saisi nousta. Hallituksen pitäisi pitää öljyn maailmanmarkkinahinnat kurissa, mieluusti alentaa niitä. Hallituksen pitäisi lopettaa öljynhintaan vaikuttavat sodat ja kriisit. Suomen pitäisi yksin pysäyttää globaali ilmastonmuutos.
Kaikki metsät ja suot pitäisi suojella. Samalla pitäisi rakentaa enemmän puusta ja turvata metsäteollisuuden työpaikat. Pellot pitäisi ennallistaa ja samalla suosia suomalaista ruokaa. Pitäisi edistää akkuteollisuutta ja rajoittaa kaivostoimintaa. Jokaiselle kalliolle ja kukkulalle pitäisi pystyttää tyylimyllyt pyörimään ja avoimille paikoille aurinkovoimalat heijastelemaan, mutta mitään ei saa näkyä maisemassa. Yritysten pitäisi palkata kaikki töihin. Ketään ei saisi kuitenkaan irtisanoa koskaan eikä ikinä millään syyllä, vaikka konkurssi kolkuttelisi.
Lyhyesti sanoen, kaikki on valmiita väärinymmärtämään, marssimaan hallitusta vastaan ja makoilemaan Mannerheimintiellä poliisin turvaamana, mutta kukaan ei ole valmis tinkimään yhtään mistään. Ainakaan ulkomaan lennoista.
Hallituksen tärkein talouspoliittinen tavoite on kuitenkin saada aikaan kestävää kasvua niin, että ihmisillä on mahdollisuus kasvattaa osaamistaan, työllistyä, pärjätä palkallaan tai eläkkeellään ja elää turvassa.
Hallitusohjelma ei ole täydellinen, mutta oikean suuntainen se on. Sillä jos rahat loppuvat, silloin ei ole kenelläkään enää kivaa.
keskiviikko 9. elokuuta 2023
Loanheitto vie yhteiskuntaa huonoon suuntaa
Käytävä keskustelu hallituksesta ja erityisesti perussuomalaisista on ala-arvoista ja hallituksen kaatamiseen tähtäävää. Sillä kiihotetaan ihmisiä toisiaan vastaan.
Tähän ovat osallistuneet kuorossa puolueet, media ja monet
ns. asiantuntijat. Kukaan tähän mökään osallistunut ei saa puhtaita papereita
ja hymypatsasta. Riikka Purra on kuitenkin pyytänyt vanhoja kirjoituksiaan
anteeksi, mutta anteeksi pyyntökin meni vouhkaajien mielestä mönkään.
Huutosakin perimmäinen tavoite on vaalituloksen mitätöinti.
Katkera vaalitappio antaa oppositiolle voimaa ja kaikki keinot ovat sallittuja.
Syyttely naamioidaan muka vastuulliseksi yhteiskunnalliseksi keskusteluksi.
Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että perussuomalaiset on
toiseksi suurin puolue. Kun se leimataan rasistiseksi ja sen kautta yli 620 000
sitä äänestänyttä, ollaan heikoilla jäillä. Siitäkö maailma paranee, että koettua
maalittamista torjutaan maalittamalla. Rasismia ehkäistään rasismilla. Tämä loanheitto
vie yhteiskuntaa todella huonoon suuntaan.
Uskon, että likinäköiset amanuenssit ovat käyneet perusuomalaiset
puolueen ohjelmat ja maahanmuuton teemat läpi. Jos ne olisivat laittomia,
niistä olisi annettu tuomio. Koska näin ei ole, ne liittyivät kevään
neuvotteluissa osaksi hallitusohjelmaa. Hallituksen maahanmuuttolinja ei juurikaan
poikkea muiden pohjoismaiden linjasta, mutta se on silti monelle liikaa.
Hallitus ei ole tehnyt vielä mitään, mutta kuitenkin monen
mielestä niin paljon väärin. Näin saadaan huomio pois omilta takapihoilta ja
sanomisista. Omasta vajavaisuudesta. Kauhistellaan kohua, jota pidetään itse tietoisesti
yllä.
Pöyristely jatkunee. Sen sijaan odotan mielenkiinnolla
syksyä, kun eduskunta pääsee töihin ja rakentamaan sitä tasa-arvoisempaa ja
hyvinvoivaa Suomea. Se ei ole helppoa, koska talous kyntää syvällä entisen
hallituksen jäljiltä.
tiistai 18. huhtikuuta 2023
Palokuntaharrastus sopii kaikille
Monet harrastukset ovat taloudellisesti monen lapsiperheen ulottumattomissa. Se ei ole ihme, sillä lapsiköyhyys on kasvava ongelma.
Harrastuksen
puute, yksinäisyys ja köyhyys ovat merkittäviä lasten ja nuorten syrjäytymisen
syitä, joita koronapandemia vielä pahensi. Syrjäytymisellä on kova hinta
inhimillisesti ja taloudellisesti, eikä se ole aina perheiden omaa syytä. Syrjäytymistä
ei taklata yhdellä keinolla, mutta hyvillä harrastuksilla on iso ennaltaehkäisevä
merkitys.
Onneksi on matalankynnyksen harrastuksia, jotka
eivät maksa harrastajalleen mitään. Ainakaan, jos ei huomioida vanhempien
ajankäyttöä ja matkakuluja. Tälläinen on mm. palokuntien nuorisotoiminta, jota
tarjoaa sopimuspalokuntien (VPK:n) laaja verkosto myös Kymenlaaksossa.
Tätä harrastusta ei ratkaise vanhempien lompakko,
eikä pääsykokeet. Mutta vanhempien kannustus ja ohjaus voi olla ratkaisevaa,
sillä kaikki lapset ja nuoret, tytöt ja pojat ovat lähtökohdista riippumatta
tervetulleita kannustavaan yhteisöön. Palokuntanuorissa saat
varmasti ystäviä. Kaikki ovat riittävän hyviä oppimaan kansalaistaitoja
arkielämän yllättäviinkin tilanteisiin ja palokunnan toimintoihin.
Sopimuspalokuntien (VPK:n) nuoriso-osastoissa
järjestetään harrastustoimintaa pääsääntöisesti 7–15-vuotiaille lapsille ja
nuorille. Yli 16-vuotiaat voivat siirtyä mukaan hälytys- tai harrastusosaston
toimintoihin.
Toiminta on laajaa ja monipuolista. Nuorisotoiminta
sisältää viikkoharjoituksia, leiri- ja virkistystoimintaa, koulutuspolkuja ja
kansainvälistä nuorisotoimintaa.
Vanhempi,
huoltaja tai nuori itse voivat ottaa yhteyttä lähimpään sopimuspalokunnan (VPK:n)
yhteyshenkilöön ja laittaa alulle jopa koko elämää viitoittavan harrastuksen. Näin
turvataan tulevaisuudessa pelastustoimen lähipalveluja Kymenlaaksossa.
Palokuntaharrastuksessa voi edetä vaikka kuinka
pitkälle, eikä ole harvinaista, että harrastuksesta tulee arvostettu pelastajan
ammatti. Nuori voi
koluttautua ammattiin, jossa inhimillisyys ja toisten auttaminen ovat kaiken
tekemisen keskiössä.
Ukko Bamberg Markku Leinonen
turvallisuuslautakunnan pj. palokunnan
päällikkö
Kymenlaakson hyvinvointialue turvallisuuslautakunnan
varapj.
Kymenlaakson hyvinvointialue
perjantai 24. helmikuuta 2023
Politiikan vaihtuvat faktat
Politiikassa päätösten perustelut ja faktat ovat usein kertakäyttöisiä. Sitten ne heitetään pois kuin maskit. Kaksi samanlaista asiaa ratkaistaan eritavoin ja -perustein, mutta tietenkin ryhdikkäästi aina järkeen vedoten.
On hyväksyttävä, ettei politiikassa ole aina logiikkaa
– eikä aina järkeäkään. Esimerkiksi Kouvolan kuntapolitiikassa ei ole ennakkoratkaisuja,
jotka ohjaisivat tulevia ratkaisuja. Tiukan paikan tullen joustetaan. Mikään ei ole kiveen hakattu.
Kertakäyttöiset perustelut näkyvät mm. investointipäätöksissä.
Kun meille Kouvolassa myytiin Kimolan kanava, kaupunki arvioi sen matkailutuloiksi
yli miljoona euroa vuodessa. Kuivalle maalle
rakennetun sataman ansiosta piti syntyä tuhansia työpaikkoja. Mutta näiden
hankkeiden valmistuttua ketään ei kiinnosta lähtötiedot ja hankkeiden perustelut.
Ne olivat kertakäyttöisiä päätöksen aikaan saamiseksi.
Teatterikeskustelussa Kuusankoskitalo
todettiin sijoituspaikkana huonosti saavutettavaksi. Nyt konsultille on annettu
tehtäväksi todeta se saavutettavaksi. Tämä onkin välttämätöntä talon
kehittämiseksi. Kaikki Kuusankostalon nykyiset ja uudet palvelut edellyttävät
saavutettavuutta. Tässäkin tarvittiin vaihtuvia faktoja.
Ensikertalainen haksahtaa ajattelemaan, että joskus
tavoitetta ja tulosta verrattaan ja otettaan opiksi. Väärin. Puhumattakaan,
että joku kantaisi vastuun vääristä lähtötiedoista ja asian esittelystä.
Päätöksenteko on soppa, joka riisuu
koulusivistyksen. Päätöksentekoon vaikuttavat raha, rohkeus, ystävyys, medianäkyvyys,
vaalit, kateus, valta tai sen puute, mutta myös kirkasotsaiset pyrkimykset.
Kaikki inhimillinen on polttiisessa päätöksenteossa läsnä. Rehottavan huomion
kipeyden ilmapiirissä toivoo joskus näkevänsä järkiperäisen kompromissin. No,
on niitäkin Kouvolassa nähty.
Tietysti politiikkaa pitkään harrastaneet saattavat
ajatella, että he ovat tappeja vallan saranassa ja hallitsevat pelin. Harhaa.
Poliittista päätöksentekoa ei pysty Erkkikään täysin ohjaamaan.
Tervetuloa siis politiikkaan. Kaikesta
huolimatta, motiivien moninaisuudesta huolimatta. Demokraattinen päätöksenteko on parasta mitä
on keksitty yhteisten asioiden hoitamiseksi. Lähtökohtaisesti kaikki tulevat
kuulluksi, ainakin jos uskaltavat ja kestävät.
sunnuntai 4. joulukuuta 2022
Teatteri-investoinnin ensimmäinen näytös
Politiikassa voi saada myönteistä palautetta. Kun perussuomalaiset tekivät aloitteen teatteri-investoinnin kohdentamisesta Kuusankoskitaloon, meitä kiitettiin aloitteellisuudesta. Ja sitten aloite haukuttiin paskaksi.
Kuuntelen kuitenkin vastaväitteitä; ammattiteatterin maine tahraantuu
Kuusaalla, isot starat eivät tule sinne (paitsi patokgubille ja
musiikkisaliin), taksimatka Kouvolasta Kuusaalle on pitempi kuin päinvastoin. Teatterissa
käydään useammin junalla kuin linja-autolla. Keskustan liike-elämä kuolee.
Mistä me oikein puhumme, kun puhumme Kuusankoskitalon
laajentamisesta? Puhumme säästöistä ja järjenkäytöstä. Rakennusaikana ei
tarvita väistötiloja. Säästöä tulisi myös siitä, ettei Kouvolaan tarvitsisi
rakentaan kallista ja uutta, kokonaisuudessaan 100 miljoonaa maksavaa
kulttuurikorttelia. Sitähän jo kaavaillaan baskerit päässä.
Samalla puhumme Kuusakoskitalon kohtalosta. Rakennus on peruskorjauksen tarpeessa, mutta sitä ei ole investointisuunnitelmissa. Laajennuksen yhteydessä talon voisi päivittää tähän päivään.
Kuusankoskitalon tontti Kymijoen rannassa on täydellinen
teatteri-investoinnille ja ns. kulttuurikorttelille. Kuusankoskitalossa on jo
kirjasto, elokuvateatteri, musiikkisali, kahvila, taidegalleria, kokoustilat ja
ammattijohtoinen harrastajateatteri. Ammattiteatteri täydentäisi
tarjontaa.
Jotkut pitävät aloitetta ennen kuulumattomana. Ei harrastaja- ja
ammattiteatteri voi olla saman katon alla! Teatteri on tuhansia vuosia vanha
instituutio, ettei pidä mennä härkkimään, ainakaan perussuomalaisten. Tai
löydätte itsenne joulushown aiheena.
Urheilussa ja pelastusalalla on toisin. Urheiluseurat vetävät treenejä samassa
kuplahallissa. Kouvolan peruskorjatulla pelastuslaitoksella toimii edistyksellisesti
vakinainen ja sopimuspalokunta. Mutta teattereilta menisi fiilikset. Pelkäävätkö
teatterit keskinäistä vertailua.
Kuusankosken harrastajateatteri ei saa koskaan ikiomaa investointia, mutta
laajennuksen jälkeen se pääsisi soveltuvin osin hyödyntämään ammattitason
tiloja. Kuusankoskitalon laajennus olisi mahdollisuus ja olen varma, että teatterit
inspiroisivat toisiaan. Kummallekin on oma rooli ja taiteellinen tila, jos yhteistyökykyä
löytyy.
En ole keskustan kehittämistä vastaan. Hienoa, että
sinne nousee kouluja ja lasipalatsiin uusia kerroksia. Aina kun palveluja
siirtyy keskustaan, olemme herttaisesti yhtä suurta Kouvolaa. Mutta kun
keskustasta pitäisi siirtää palveluja muualle, se on niin väärin ja
kyläpolitikointia.
keskiviikko 9. marraskuuta 2022
Turvallisuus on tunne
Suomi on vakaa ja turvallinen maa. Tämä tunne syntyy siitä, kun tietää Suomen olevan turvallisuuden supervalta. Puolustusvoimat, pelastuslaitos, poliisi ja rajavartiolaitos pelaavat hyvin yhteen. Uskon, että tiukan paikan tullen koko yhteiskunta pelaa hyvin yhteen arjen eripuraisuudesta huolimatta.
Luottamustehtävieni kautta olen kuullut paljon
varautumisesta. Tosin, kuntapolitiikollekaan ei kerrota ihan kaikkea. Kuitenkin
riittävästi siihen, että voin luottaa turvallisuudesta vastaavien toimintakykyyn kaikissa olosuhteissa. Tämä ei
tarkoita, etteikö koko ajan tulisi kehittyä ympäristön muuttuessa.
Sille emme mahda mitään, että naapurimme Venäjä
on epävakaa, uhka koko maailmalle ja itselleen. Se on ollut sitä aina. Välillä olemme
vain harjoittaneet itsepetosta ja kieltäytyneet näkemästä - ja ajattelemasta.
Mitä heikompi Venäjä on, sitä vaarallisempi. Se
harha on haihtunut, että Venäjä olisi perinteisessä sodankäynnissä vahva ja
Ukraina heikko. Eurooppakin on yhtenäisempi kuin kukaan olisi uskonut. Venäjä
tulee häviämään sodan katkerasti ja se on sille ihan oikein.
Venäjä on nyt eristetty. Niin tehdään elävässä
elämässäkin heille, jotka ovat itselleen ja ympäristölleen vaaraksi. Jossakin
vaiheessa puhe ei vaan riitä. Putinille on annettava realiteettiterapiaa ja
siihen tarvitaan raakaa voimaa eikä rauhankyyhkyjä.
Myös venäläisten täytyy hoksata itse jotakin,
sillä Putin ei olisi Putin ilman kannatusta, jota hänellä valitettavasti on.
Myös Suomessa.
Ukrainan sota tulee eskaloitumaan joskus ja
jotenkin. Onko edessämme suuri vai pieni räsäys vai pitkä idän ja lännen
välinen jääkausi. Sen tulemme näkemään. Meidän on varauduttava kaikkiin
vaihtoehtoihin. Kauppa ja rahti eivät tule kuitenkaan palautumaan vuosikymmeniin
entiselleen. Tuuli yksin pyyhkii RRT-terminaalin yli.
Täällä Kymenlaaksossa olemme sijaintimme takia
avainasemassa. Meidän tulee olla varautumisen ykkösmaakunta ja osallistua
kaikkiin hankkeisiin, jotka vahvistavat turvallisuutta ja kansalaisten
luottamusta yhteiskunnan kykyyn vastata kriiseihin. Turvallisuuden tulee olla
maakunnan kärkihanke. Tietysti kyse on rahastakin, mutta ei yksinomaan siitä.
Pelastustoimen tehtävät siirtyvät hyvinvointialueen vastuulle 1.1.2023. Kymenlaakson pelastuslaitos säilyttää kuitenkin toimialana
erillisen asemansa. Aluevaltuutetut ovat
muutoksessa paljon vartioina, sillä olemme luvanneet tarjota paremmat ja
yhdenmukaisemmat pelastustoimen palvelut kaikille. Näillä palveluilla on suuri
merkitys ilman sotiakin ja kansainvälisiä kriisejä.
Ukko Bamberg
turvallisuuslautakunnan puheenjohtaja
Kymenlaakson hyvinvointialue
Faktat puhuvat Kouvolan yöpäivystyksen puolesta
Hävittiin ensimmäinen erä Kouvolan yöpäivystyksen puolustamisessa. Olen syvästi pettynyt. Valtio kohtelee nyt Kouvolaa samalla tavalla kui...
-
Käytävä keskustelu hallituksesta ja erityisesti perussuomalaisista on ala-arvoista ja hallituksen kaatamiseen tähtäävää. Sillä kiihotetaan ...
-
Julkisesta keskustelusta tulee vaikutelma, että valtio ei saa leikata keneltäkään, ei mistään, eikä milloinkaan. Säästäminen ja leikkaukset...
-
Kouvola on kylistä koottu ja näyttää kauempaa katsoen kylältä itsekin. Siksi Kouvolalla on hyvät mahdollisuudet kasvaa kylien kaupungiksi ...