Kymsoten koronaoireet

 Kymsote sanoo, ei ole rahaa. Kaupunki sanoo, ei ole rahaa. Kymsote vaan ottaa ne rahat Kouvolalta, koska lakisääteiset terveyspalvelut on tuotettava. Näin se menee ensi vuonna ja Kouvola vikisee.

Julkisen terveydenhuollon pitäisi olla se perälauta, joka meidät lopulta maksukykyyn katsomatta hoitaa. Terveydenhuolto on kuitenkin kusessa, osin koronan takia. Kaikki sen tietävät. Alas päin on menty ja vauhdilla.

Kuntaosuuksiin vaadittu korotus ei terveydenhuoltoa pelasta, eikä sekään, että moni jätti pandemian aikana hoitoon menemättä. Tätä eivät ratkaise uudet organisaatiot, hyvinvointialueet tai johtajia houkuttelevat palkat. Paitsi, jos johtajiin iskee se ihme, taivaan lahja, että orkesteria aletaan johtamaan loistavasti.

Ei auta myöskään palvelupisteiden karsiminen. Ainakaan sairaita, jos heidät laitetaan ajamaan sadoilla autoilla keskitettyihin palveluyksiköihin, sen sijaan että lääkäri ajaisi potilaiden luo. Esimerkiksi Voikkaalle, Jaalaan tai Elimäelle. Siinä teille hiilijalanjälkeä ja nokisia varpaita.

Ainut mahdollisuus hallinnon perkaamisen lisäksi on se, että valtio tulee aikanaan kustannuksissa vastaan ja että hoitavia käsiä arvostetaan. Korona-aika osoitti, että työntekijään voi luottaa. Nyt on Kymsoten vuoro osoittaa, että työnantajaan voi luottaa, sillä nyt on työntekijän markkinat. Näin laajasti eivät ihmiset ole koskaan alaa vaihtaneet.

Kaikesta huolimatta aluevaalit ovat ratkaisevat vaalit terveyden ja talouden kannalta. Heti kun kunta tai kaupunginosa tyhjenee omista edustajista, huonosti käy ja palvelut viedään. Näin kylmää matematiikka se on. Siksi kouvolalaisen kannattaa äänestää aluevaaleissa.

 

Ukko Bamberg

aluevaaliehdokas (ps)

Loikkarin suukko on puukko

Mitä tarkoittaa olla luottamushenkilö? Se tarkoittaa, että henkilöön luotetaan. Äänestäjän on voitava luottaa ehdokkaaseen ja niin myös hänet ehdolle asettaneen puolueenkin. Jos ehdokas lupaa jotakin, jopa kirjallisesti, sen tulee pitää.

Äänestäjä osoittaa luottamusta äänestämällä ja puolue sillä, että se tarjoaa luottamushenkilölle paikkoja mm. lautakunnista ja kaupungin yhtiöistä.

Mutta loikkarit koettelevat luottamuksen rajoja. He pettävät kannattajansa ja taustaryhmänsä, erityisesti jos vaihtavat ryhmää valtuustokauden aikana ja pitävät kiinni puolueen luottamuspaikoista. Luikurin kädessä nämä paikat eivät ole enää luottamustehtäviä. Loikkauksen jälkeen niillä ei ole luottamuksen kanssa mitään tekemistä.

Lähes kaikissa puolueissa allekirjoitetaan ehdokassopimus, jossa sovitaan pelisäännöistä ja mahdollisesti myös paikkojen luovutuksesta kuvatussa tilanteessa. Vaikka miehen tai naisen sanankin pitäisi riittää. Näin tässä karussa ilmastossa on vuosisadat pärjätty.

Tosin kaikki ryhmätkään eivät piittaa sopimuksista, koska jurirdisesti loikkaajan oikeussuojaa pidetään vahvempana kuin äänestäjän oikeussuojaa. Loikkari voi siis itse päättää luovuttaako puoluepaikat takaisin ryhmälle, joka on ne kaikkien ehdokkaitten yhteisellä vaalituloksella saavuttanut. 

Midaksen viekkaudella voi tietysti hankkia kaikenlaista. Jos joku ei pidä sopimuksista kiinni, se on lyhytnäköinen tie eikä hän ole tuolloin kansanliikkeen näköinen henkilö. Nämä henkilöt rapauttavat myös uuden ryhmän pohjaa. Loikkarin suukko on puukko.

Puolue ei saa olla vankila, mutta on toisenlainenkin tapa toimia. Esimerkiksi Sheikki Laakso luovutti lautakuntapaikkansa takaisin sitoutumattomille, kun hän siirtyi perussuomalaisten ryhmään. Samanlaista suoraselkäisyyttä toivoisin muiltakin.